Iso Rytisuo (Yli-Ii)
Osayleiskaava ➔ YVA-menettely päättynyt, kaavaluonnos valmisteilla
Infinergies Finland Oy aloitti vuonna 2019 Iso Rytisuon hankkeen suunnittelun Yli-Iihin Oulun pohjoisosaan. Hankealue on kooltaan noin 1 400 hehtaaria ja se sijaitsee noin 5 km koilliseen Yli-Iin taajamasta.
Hankealueelle suunnitellaan sijoittavaksi enintään 9 tuulivoimalaa. Voimaloiden kokonaisteho on arviolta 72 MW ja niiden arvioitu maksimituotto on noin 180 GWh vuodessa, mikä vastaa suunnilleen 9 500 nelihenkisen perheen sähkölämmitteisen omakotitalon vuotuista sähkönkulutusta, kun keskimääräinen energiankulutus vuodessa on 19 000 kWh.
Iso Rytisuon hankkeen YVA-menettely päättyi perusteltuun päätelmään kesällä 2025. Hankkeen kaavaluonnosta valmistellaan Oulun kaupungille parhaillaan. Samalla tehdään myös joitakin tarkennuksia luonto- ja ympäristöselvityksiin.
Me Infinergiesillä teemme tässä hankkeessa ABO Energyn Suomi Oy:n kanssa yhteistyötä, jonka tarkoituksena on muokata tulevaisuuttamme ja tuottaa uusiutuvaa, päästötöntä energiaa.

